search
KON-TIKI
2012

Puoli vuosisataa sitten nuori norjalainen seikkailija Thor Heyardahl varmisti paikkansa historiankirjoituksessa tehdessään kuuluisan Kon-Tiki-retkensä, 4.300 meripeninkulman pituisen käsittämättömän seikkailumatkan yli Tyynen valtameren aluksenaan balsapuusta rakennettu lautta. Kon-Tiki-elokuva on Thor Heyerdahlin uskomatonta meriseikkailua kuvaava, parhaan ulkomaisen elokuvan kategoriassa Oscar-nominoitu Joachim Rønningin ja Espen Sandbergin elokuva.

Komea ja karismaattinen Heyerdahl kehitti teorian, jonka mukaan Polynesian kansoittivat Etelä-Amerikasta itään matkanneet ihmiset – eivät suinkaan Aasiasta länteen matkanneet, kuten aikaisemmin oli luultu. Kukaan tieteellisen yhteisön jäsenistä ei suhtautunut Heyerdahlin teoriaan vakavasti. Kun amerikkalainen professori vitsaillen kehotti Heyardahlia kokeilemaan purjehtimista balsapuisella lautalla  Perusta Polynesiaan, Heyardahl tajusi, että juuri näinhän hänen tuleekin tehdä. Hän päätti todistaa teoriansa oikeaksi tekemällä sittemmin legendaariseksi muotoutuneen merimatkan itse.Nimettyään lauttansa auringon jumalan mukaan Kon-Tikiksi, Heyardahl nosti purjeet Perussa yhdessä viiden miehistön jäsenen kanssa, joista kukaan ei tuntenut toista ennalta. Vain yksi heistä osasi purjehtia. Jos kohta hänkin pelkäsi vettä eikä osannut uida. Heyardahl oli valmis uhraamaan kaiken ja jokaisen todistaakseen olevansa oikeassa.

Kon-Tiki-elokuva on Thor Heyerdahlin uskomatonta seikkailua kuvaava, parhaan ulkomaisen elokuvan kategoriassa Oscar-nominoitu Joachim Rønningin ja Espen Sandbergin elokuva. Viimeksi parivaljakolta valmistui elokuva Max Manus vuonna 2008.