71
Draama | Sota | Trilleri | 2014
Yann Demangen pysäyttävä kuvaus yhdestä yöstä Belfastissa vuonna '71.
Belfastissa eletään veristä vuotta 1971. Erään kaupungin kaduilla käydyn väkivaltaisen yhteenoton jälkeen nuori brittisotilas jää jälkeen joukkueestaan. Kokematon alokas joutuu selviytymään yksin yöstä eksyneenä keskelle turvatonta, kuolettavan vaarallista ympäristöä. Yann Demangen esikoisohjaus sai maailmanensi-iltansa Berliinin elokuvajuhlien kilpasarjassa.
***** Savon Sanomat (O-MO)
Yann Demange on elokuva-ohjaajana tulevaisuuden suuri lupaus. Hän räjäyttää potin esikoisohjauksellaan `71 heti, vähän kuten Quentin Tarantino Reservoir Dogs -elokuvallaan vuonna 1992.
**** Iltalehti (TR)
Yksi viime vuosien parhaita valkokangasdebyyttejä.
**** Ilta-Sanomat (TT)
Yann Demangen ohjaama esikoiselokuva piirtää poikkeuksellisen väkevän tilannekuvan sisällisodasta, jolle ei vielä neljä vuosikymmentä sitten näkynyt loppua.
***** Episodi (RK)
Tarinassa on tehty erinomaisia juonellisia ratkaisuja, jotka kaiken toiminnan ohella antavat katsojalle aineksia syvällisiin pohdintoihin. Elokuvassa ollaan pienillä elementeillä suurten asioiden äärellä. On kyse elämästä ja kuolemasta, tappamisesta ja armahtamisesta, oikeuden tapahtumisen ja jakamisen mahdottomuudesta.
***** Etelä-Suomen Sanomat
**** 1/2 Forssan lehti / FilmiFIN.com (JP)
Karu ja realistinen rystystenvalkaisija, yksi viime vuoden vahvimpia näyttöjä niin esikoisohjaajaltaan Yann Demangelta, pääosanesittäjä Jack O`Connellilta kuin tekniseltä toteutukseltaankin.
**** Film-O-Holic (EK)
’71 on trilleri linjojen väliin jääneen miehen selviytymisestä. - Yksinkertainen juoni saa ympärilleen rikkaan ja moninaisen maailman, mutta valokeila pysyy tiiviisti Jack O'Connellin vahvassa ja karismaattisessa roolisuorituksessa.
**** Voima (TR)
Elokuvan juoni kulkee dynaamisesti ja kuvaus on taidokasta.
**** Metro (TT)
**** Efter Nio (KS)
Daily Telegraph ★★★★
DEMANGE’S FILM DEBUT IS BLINDINGLY STRONG FEATURE THAT TAKES A BOLD SENSORY PLUNGE INTO THE TROUBLES
–The Guardian ★★★★
IT’S A FILMS THAT HOLDS YOU IN A VICE-LIKE GRIP
–The Hollywood Reporter
ONE OF THE STRONGEST BRITISH FILMS OF THE YEAR
–The Times ★★★★
DEMANGE COOKS UP AN ATMOSPHERIC, CINEMATIC NIGHT OF NIGHTMARE
–Variety
A VIVID, SHIVERY SURVIVAL THILLER THAT TURNS THE RED-BRICK RESIDENTIAL STREETS OF BELFAST INTO A WAR ZONE OF UNCONSCIONABLE PERIL
-
infoInfo
Ensi-ilta: 28.11.2014 Elokuvan nimi: 71 Ikäraja: 16 Pituus: 99 min Ohjaus: Yann Demange Käsikirjoitus: Yann Demange Näyttelijät: Jack O'Connell, Paul Anderson, Richard Dormer, Sean Harris -
perm_mediaMateriaali